HiHi-puput

HiHin huivissa on kolme pupua. Nopeasti katsoen ne näyttävät ihan samanlaisilta kaikki, mutta kun tarkemmin katsoo, kaikki ovat erilaisia. Silti ne kaikki toimivat tiiviisti yhdessä.

HiHin huivissa on pupuja, koska Hittavainen on muinaissuomalainen jumala, jolta pyydettiin jänisonnea.

 

HiHi-pupujen esittely:

Havu on rauhallinen, hyvä ihmistuntija ja taitava kuuntelija. Hän selviää hyvin metsässä ja tuntee kasveja ja eläimiä ja hän on taitava retkeilytaidoissa. Havu on reipas ja liikunnallinen. Hän on myös sinnikäs. Havun seurassa tulee turvallinen olo.

Reissu on menevää sorttia. Hän on reissannut monissa paikoissa, käynyt leireillä ulkomaita myöten. Reissulla on paljon kavereita. Hänellä on hyvä muisti. Reissua kuvataan myös nokkelaksi. Koska Reissu on nähnyt paljon erilaisia asioita, hän osaa toimia erilaisten ihmisten kanssa. Reissu on ennakkoluuloton ja hänestä on vain mukavaa, että kaikki ovat erilaisia. Hän tietää paljon ja on  järkevä ja viisas. Reissun luonteisiin kuuluu myös päättäväisyys. Reissu on porukan johtohahmo, hyvä ongelmanratkaisija, täsmällinen ja rohkea,.

Hupi on positiivinen, innostunut ja innostava. Hän pulppuaa uusia ideoita ja keksii erilaisia asioita. Hän on hauska, leikkisä, vitsikäs ja iloinen. Sydämellinen hengenluoja Hupi luo porukkaan kuin porukkaan kivan fiiliksen ja kaikille sellaisen tunteen, että he kuuluvat porukkaan mukaan.