Tule mukaan toimintaamme!

Keitä me olemme?

Hiiden Hittavaiset on vuonna 1991 perustettu partiolippukunta, joka toimii Keravan Ahjon kaupunginosassa. Lippukunnassamme on aina hyvä ja iloinen meininki sekä laadukasta partio-ohjelmaa. Kokoontumistilamme eli kolomme sijaitsee Ahjossa Cityvaraston tiloissa osoitteessa Ketjutie 3. Kolomme sijainti aivan metsän kupeessa lähellä Ollilanlampea on loistava luonnossa liikkumiseen ja partiotaitojen opettelemiseen. 

Mitä partiossa tehdään?

Ryhmät pitävät kokouksiaan viikottain tai jokatoinen viikko kololla eli kokoontumistiloissamme Ahjossa. Kokouksissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista – ja samalla pidetään hauskaa! Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä. 

Lisäksi ryhmät tekevät omia retkiään niin maastoon kuin mökeillekin. Lippukunta järjestää myös yhteisiä tapahtumia, joihin voi osallistua kaikki lippukunnan jäsenet. Tapahtumissa on ohjelmaa kaikenikäisille. Kesäisin järjestetään leiri, joko lippukunnan oma tai osallistumme suuremmille leireille, joille tulee osallistujia esimerkiksi koko Uudenmaan alueelta tai jopa koko Suomesta. 

Miten mukaan?

7-22-vuotiaat:

7-12-vuotiaita otamme mukaan aina kun ryhmissä on tilaa.
Yli 12-vuotiaat ovat pääasiassa aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Lähetä viesti osoitteeseen partioon@hiidenhittavaiset.fi, niin selvitetään, kuinka pääset tutustumaan!

Alle 7-vuotiaiden lasten kanssa voi osallistua perhepartion toimintaan, josta voi tiedustella lisää perhepartion johtajalta Fanny Malkakorvelta, fanny.malkakorpi [at] gmail.com. Lisätietoa myös täällä.

Aikuiset

Aikuisena voit tulla mukaan lippukunnan toimintaan joko lyhyemmäksi ajaksi esimerkiksi auttamaan retkellä tai opettamaan taitoja nuorille, tai  pidempiaikaisesti johonkin pestiin. Katso tarkemmin täältä!

Ota rohkeasti yhteyttä lippukunnanjohtajaamme Helmiin (helmim[at]hiidenhittavaiset.fi) tai kehen tahansa lippukunnan johtajista, jos haluat mukaan toimintaan! Meillä Hiiden Hittavaisissa on mahtava yhteishenki johtajien kesken ja järjestämme toimintaa myös vain johtajaikäisille. 

Kuva: Poppis Suomela